Reissu alkoi sillä, että Jäkärlän kohdassa huomasin unohtaneeni lompakon kotiin. Onneksi en ollut kerennyt pidemmälle. Pikaisen hakumatkan jälkeen matka pääsi jatkumaan Pohjanmaalle. Perjantai-aamuna oli tyhjät tiet, joten oli turvallista ajaa.
Jos käytte Tuurin suunnalla, on syytä käydä katsomassa Tuurin kyläkaupan mahtavaa hevosenkenkää.
Toinen nähtävyys on Vesa Keskisen mahtipontinen kartano, jossa on vaatimattomasti yksisarvisia pihalla. Kartanon läheisyydessä oli silta johon oli laitettu lukko.
Juhlat ja ajomatka menivät hyvin (lapset eivät vinkuneet matkan aikana juurikaan). Matkalla pysähdyttiin kerran paikkaan, jossa oli kiikut, liukumäki, kioski ja näköalatorni.
Seuraavana päivänä kävimme mummolassa moikkaamassa vanhempiani. Lapsilla riittää tutkittavaa luonnossa ja itse sain valokuvata rauhassa.
Muokkaamaton kuva. Hauska kokeilu polttovälillä ja pitkällä valotuksella. |
Oikein ihanaa kun kesä tuli yhtäkkiä. Olen ehdottomasti kesäihminen ja nautin lämmöstä. Tämä viikko on hieman kylmempi kuin edellinen viikko, mutta toivottavasti valoa piisaa!